Imuautotiimi antaa tukoksille kyytiä 200 baarin paineella

Catevan viemärihuolto- ja putkistoporukan uusin tulokas Sami Ojala hyppäsi imuauton puikkoihin muutama vuosi sitten betonialalta. Nyt hänen työnkuvaansa kuuluvat kaikki viemäreihin ja putkistoihin liittyvät tehtävät pääkaupunkiseudulla. Tavallisimmin Samin päivät kuluvat imuautokeikoilla – asiakkaita monipuolisesti ja osaavasti palvellen.


– Meillä on osaaminen hoitaa pääkaupunkiseudulla asuinkiinteistöiden tarvitsemat viemärihuollon tarpeet kattavasti ja meitä tarvitaan myös esimerkiksi autopesuloissa tai toimistokiinteistöissä. Imuautomme nimensä mukaisesti huuhtelee ja imee viemärit tehokkaasti puhtaiksi. Auto on lisäksi varustettu vesiletkulla, joka puskee ulospäin vettä hurjalla 200 baarin paineella. Sillä voimalla puhdistetaan viemärilinjat ja lisäksi puhdistuvat esimerkiksi parkkihallit, pihat ja roskiskatoksetkin sutjakkaasti, Sami toteaa.

– Mielestäni sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä, että onko työn tilaajana yksityishenkilö, yritys vai taloyhtiö. Jokainen asiakas on meille ihan yhtä tärkeä. Me palvelemme ihan kaikkia, joilla on viemäreiden kanssa pulmia tai akuutimpikin hätätilanne. Ihmisten auttaminen omalla osaamisella on meidän tekemisen keskiössä, kertoo Sami.

Catevan imuautotiimin tavallisimpia töitä ovat muun muassa salaoja- ja sadevesikaivojen puhdistukset ja pesut sekä erilaisten viemäreiden rikkoutumiset ja tukot. Viemärilinjojen huoltaminen on tärkeää, koska siten voidaan välttää mahdolliset tukokset ja niiden aiheuttamat vesivahingot.

Pumppaamojen tarkistukset ja huollot kätevästi meiltä

– Pumppuja löytyy taloyhtiöistä esimerkiksi viemärilinjastoista ja kaivoista. Kun pumppulaitteet ja niiden anturit ovat puhtaita ja pelittävät, jätevesi- ja sadevesiputkistojen virtaamat pysyvät oikeanlaisina ja järjestelmät toimivat kokonaisuutena oikein, Sami kertoo.

– Pumppaamoihin on hyvä myös tehdä vuosihuoltosopimus, jolloin vuosittain pumppaamoiden toimintakunto ja toiminta tarkastetaan ja tehdään tarvittavat korjaukset ja tarkistukset. Näin vältytään monelta ikävältä ja kalliilta yllätykseltä kun laitteistot toimii, eikä vesi nouse vaikkapa kellaritiloihin. Kysy meiltä lisää niin mietitään yhdessä hyvä kokonaisuus, Sami jatkaa.

Kamerakuvaus kertoo putkien kunnon

Viemäreiden kunnon tarkistuksessa on Catevalla apuna huippuluokan kamerakalusto. Sen avulla saadaan kattava ja luotettava kokonaiskuva kiinteistön putkistojen nykytilasta. Samin mukaan yksiselitteistä yleissääntöä putkistojen kuntokartoituksen tekemistaajuudesta on melko hankala antaa, koska asiaan vaikuttavat niin monet muuttuvat tekijät.

– Putkien keskimääräisen käyttöiän lasketaan tavallisesti olevan noin 50 vuotta. Mielestäni siinä 20 vuoden paikkeilla on hyvä ainakin tarkistaa putkien kunto. Lisäksi tarkistus kannattaa ehdottomasti tehdä tilanteissa, joissa kiinteistö on ollut pidempään käyttämättä ja putket ovat päässeet kuivumaan.

– Taloyhtiössä kameralla tehtävä tarkistus kannattaa tehdä erityisesti silloin, jos viemäreiden tukkeutumisia alkaa ilmetä tavallista useammin. Kuvaus on verrattain vaivaton ja edullinen tapa saada varmuus esimerkiksi viemäreiden korkeapainepesun tarpeellisuudesta, ja siinä samalla selviää rikkoutumat ja putkistojen yleisempikin kunto, Sami toteaa.

Viemärihuollon palvelut kätevästi meiltä pääkaupunkiseudulla kysy lisää!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä

Lähetä tarjouspyyntö Katso yhteystiedot